Ajankohtaista

Kultainen Kiekko -stipendi – Saga Vanninen

Saga Vanninen, s. 4.5.2003

Tampereeen Pyrinnön Saga Vanninen on suomalaisen yleisurheilun 18-vuotias superlupaus. Hänen heinäkuussa ennätyspistein 6271 voitettu 7-ottelun alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruus sai elokuussa jatkokseen saman ikäluokan MM-tittelin.


Kultainen Kiekko -stipendi – Ella Junnila

Ella Junnila, s. 6.12.1998

Tampereen Pyrintöä edustava 22-vuotias Ella Junnila saavutti maaliskuun alussa uudella korkeushypyn Suomen ennätystuloksella 196 cm sisäratojen Euroopan mestaruuskisoissa pronssia. Samalla ylittyi Tokion olympialaisten tulosraja.


Elämäntyö-palkinto – Kimmo Leinonen

Kimmo Leinonen, s. 30.8.1949

Ensi maanantaina 72 vuotta täyttävä Kimmo Leinonen toimi 12-vuotta (1995-2007) Kansainvälisen Jääkiekkoliiton markkinointijohtajana. Sitä edelsi monipuolinen ura pelaajana, juniorivalmentajana, Ilveksen naisten joukkueenjohtajana ja tv-selostajana sekä mailateollisuuden palveluksessa. Leinonen aateloitiin kymmenen vuotta sitten Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 211.


HLU:n Vuoden jäsenseura 2020

Tampereen Pyrintö

Tampereen Pyrinnön ansioina palkitsemisessa painottuvat laaja vapaaehtoistyö ja vahva seurahenki, jotka tuottavat yhdessä korkeatasoisen seuraorganisaation kanssa laaja-alaista harrastustoimintaa sekä kansalliseen ja kansainväliseen menestykseen yltäviä huippu-urheilijoita.

 

HLU:n Elämänura-palkinto ja Uno-pokaali – Jaakko Kailajärvi

Jaakko Kailajärvi, s. 1.7.1941

Kolmesti (1962, 1971, 1974) Tampereen Vuoden urheilijana palkittu painnonnostolegenda ja kautta aikojen ensimmäinen suomalainen ME-mies Jaakko Kailajärvi jatkoi menestysvuosiensa jälkeen lajiliiton päävalmentajana. Sittemmin hänen voima- ja kuntoharjoittelun asiantuntemustaan ovat hyödyntäneet sekä Ilveksen että Tapparan liigakiekkoilijat.

 

Kultainen Kiekko Lukas Hradeckylle historiallisella hetkellä

Lehdistötiedote 1.6.2021

Vuoden Urheilijat 2019 ja 2020 EM-kisajoukkueessa

Suomen jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky vastaanotti historiallisella hetkellä Uno-pokaalin ja Kultaisen Kiekon
tunnustuksena valinnastaan Vuoden Urheilijaksi 2020. Hradecky ei päässyt tammikuussa osallistumaan palkitsemiseen Urheilugaalassa Saksan Bundesliiga-pelin takia.

Palkintojen luovutus toteutettiin runsaan neljän kuukauden viiveellä Suomen kautta aikojen ensimmäisen EM-kisajoukkueen julkistamistilaisuuden avauksena Ylen suorassa tv-lähetyksessä. Hradeckyn lisäksi myös edellinen Vuoden Urheilija 2019 Teemu Pukki oli itseoikeutetusti päävalmentaja Markku Kanervan valitsemien pelaajien joukossa.

Suomi kohtaa kesäkuun 4. päivänä kenraaliharjoituksessa Viron Helsingin olympiastadionilla. Huuhkajien kautta aikojen ensimmäinen EM-kisaottelu on vuorossa kahdeksan päivää myöhemmin (12.6.) Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa. Sen jälkeen Suomssa kohtaa alkulohkossaan Venäjän (16.6.) ja Belgian (21.6.) Pietarissa.

Hradeckyn ja Pukin peräkkäisinä vuosina pokkaaman Kultaisen Kiekon historia alkoi lähes 50 vuotta sitten, kun presidentti Urho Kekkonen ja kauppaneuvos Kalle Kaihari luovuttivat ensimmäisen kultaisen kiekon pysyväksi kiertopalkinnoksi Urheilutoimittajain Liiton valitsemalle Vuoden Urheilijalle. Ensimmäisenä kiekon sai Vuoden Urheilija 1974 Riitta Salin, joka voitti EM-kultaa 400 metrin juoksussa maailmanennätysajalla.

Ida Hulkko Tampereen Vuoden Urheilija 2020


Ida Hulkko Tampereen Vuoden Urheilija 2020

Lehdistötiedote A 31.5.2021

Yllä: Tokion olympiakisoihin valittu uimari Ida Hulkko sai Kaihari-säätiön tuoreelta puheenjohtajalta Raimo “Raipe” Helmiseltä komean hopeamaljan tunnustuksena Tampereen Vuoden Urheilija 2020 -tittelistä. Jääkiekkolegenda Helminen pokkasi itse saman pystin kolmesti peräkkäin vuosina 1998, 1999 ja 2000. Kuva: Minna Jalovaara / EMG


Tampereen Urheilutoimittajien Kerhon jäsenet valitsivat 61. kerran järjestetyssä äänestyksessä uimari Ida Hulkon Tampereen Vuoden Urheilijaksi 2020. Hän ui viime kauden aikana lukuisia Suomen ennätyksiä ja alitti Tokion olympiakisojen tulosrajan. Hulkko on jatkanut nousujohteista menestystään myös 2021, kun hän voitti runsas viikko sitten päättyneissä pitkän radan EM-kilpailuissa Unkarissa 50 metrin rintauinnin hopeaa SE-ajalla 30,19.


Johtaja Kari Lepistö ojensi Tampereen Vuoden Urheilijaksi 2020 valitulle Ida Hulkolle OP Tampereen myöntämän tuhannen euron stipendin. Tampereen Urheilutoimittajien Kerhon puheenjohtaja Esa Maaranen toimi seremoniamestarina Tampere-talossa järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Kuva: Minna Jalovaara / EMG.


Hulkko sai kauppaneuvos Kalle Kaiharin kiertopalkinnoksi Tampereen parhaalle urheilijalle vuonna 1960 lahjoittaman hopeamaljan ja OP Tampereen myöntämän tuhannen euron stipendin toukokuun viimeisenä päivänä Tampere-talossa järjestetyn nuorten urheilijoiden Kultainen Kiekko -stipendienjakotilaisuuden yhteydessä.

Myös Juha Aaltonen ja Matias Salonen palkittiin

Samassa tapahtumassa jaettiin myös Kaihari-säätiön perustaman Kultainen Kiekko -poolin Urheilujournalismi-palkinto sekä Hämeen Liikunnan ja Urheilun myöntämä Sisulimppu-erikoispalkinto. Esimerkillisestä urheilujournalismista palkittiin jo 34 vuoden ajan vapaana toimittajana työskennellyt Juha Aaltonen. Sisulimpun puolestaan vastaanotti 17-vuotias Matias Salonen, joka kaasutteli marraskuussa kartingin MM-kisoissa Portugalissa yhdeksänneksi.

Urheilutoimittajien Tampereen Vuoden Urheilija 2020 -äänestyksessä toiseksi tuli yleisurheilija Maria Huntington, joka voitti viime vuonna seitsenottelun Suomen mestaruuden. Kolmas oli jääkiekon SM-liigan pistepörssissä toiseksi yltänyt Ilveksen hyökkääjä Eemeli Suomi.

Aamulehti välitti vuotuisen tapahtuman laajemmalle joukolle, kun lehden tilaajilla oli mahdollisuus seurata stipendien jakoa ja muita palkitsemisia suorana lähetyksenä verkkopalvelun kautta.

Jukka Suomela

Tampereen Vuoden Urheilija 2020 -äänestys (äänimäärä / ykkössijat):

1) Ida Hulkko, uinti, 175/11
2) Maria Huntington, yleisurheilu, 123/1
3) Eemeli Suomi, jääkiekkoilu, 106/4
4) Virpi Hukka, pesäpallo, 73/1
4) Reetta Hurske, yleisurheilu, 73
6) Classicin miehet, salibandy, 66
7) Netta Malinen, melonta, 64
8) Venla Harju, suunnistus, 59
9) Aleksi Niemi, suunnistus, 54
10) Lauri Ala-Myllymäki, jalkapallo, 46/1
10) Naatan Skyttä, jalkapallo, 46

Kärkikolmikon meriitit

1) Ida Hulkko, TaTu Tampere
Ui kauden 2020 aikana lukuisia Suomen ennätyksiä rintauinnin 50 ja 100 metrin matkoilla lyhyellä ja pitkällä radalla. Alitti 100 metrin rintauinnissa (pitkä rata) Tokion olympiakisojen tulosrajan ajalla 1.06,90 (SE). Marraskuussa lyhyen radan SE-aika 50 metrin rintauinnissa 29,33 oli matkan kaikkien aikojen maailmantilaston kahdeksanneksi paras.

2) Maria Huntington, Tampereen Pyrintö
Voitti elokuussa 2020 kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa Kalevan kisojen 7-ottelussa kauden kotimaisella kärkituloksella 6074 pistettä. Paransi heinäkuussa 2020 pituushypyssä ennätyksekseen 651, jolla yltää Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle 12.

3) Eemeli Suomi, Ilves
Jääkiekon SM-liigan 2019-2020 runkosarjan pistepörssissä toinen (26 + 31 = 57) ja valinta SM-liigan tähdistökentälliseen, pelasi myös A-maajoukkueessa.


Tampereen Vuoden Urheilijat 1960-2020

1960 Jouni Kailajärvi
1961 Hannu Rantakari
1962 Jaakko Kailajärvi
1963 Pentti Eskola
1964 Kalevi Laurila
1965 Jarmo Vasama
1966 Juhani Lahtinen
1967 Lasse Laine
1968 Koo-Veen jääkiekkojoukkue
1969 Jouni Kailajärvi
1970 Kalevi Laurila
1971 Jaakko Kailajärvi
1972 Ilveksen jääkiekkojoukkue
1973 Timo Grönlund
1974 Jaakko Kailajärvi
1975 Pekka Marjamäki
1976 Pertti Ukkola
1977 Pertti Ukkola
1978 Hilkka Riihivuori
1979 Pertti Ukkola
1980 Hilkka Riihivuori
1981 Pertti Ukkola
1982 Hilkka Riihivuori
1983 Ilveksen jalkapallojoukkue
1984 Pekka Niemi
1985 Ari Hjelm
1986 Kari Ristanen
1987 Kari Ristanen
1988 Kari Ristanen
1989 Kari Ristanen
1990 Veli Paloheimo
1991 Veli Paloheimo
1992 Tuula Myllyniemi
1993 Annika Viilo
1994 Timo Jutila
1995 Timo Jutila
1996 Timo Jutila
1997 Marko Dahlberg
1998 Raimo Helminen
1999 Raimo Helminen
2000 Raimo Helminen
2001 Tampere United
2002 Isku-Volley
2003 Tapparan jääkiekkojoukkue
2004 Ville Nieminen
2005 Tommi Evilä
2006 Tampere United
2007 Tampere United
2008 Tero Järvenpää
2009 Kiira Korpi
2010 Pyrinnön koripallojoukkue
2011 Pyrinnön koripallojoukkue
2012 Kiira Korpi
2013 Venla Niemi
2014 Pyrinnön koripallojoukkue
2015 Tapparan jääkiekkojoukkue
2016 Patrik Laine
2017 Tapparan jääkiekkojoukkue
2018 Elina Gustafsson
2019 Kristian Kuusela
2020 Ida Hulkko


Urheilujournalismi 2020

Juha Aaltonen

Tampereen Urheilutoimittajien kerho ry:n hallituksen monivuotinen jäsen, freelancer-toimittajana 34 vuotta, Jääkiekkojournalistien hallituksen jäsen ja sihteeri, Urheilutoimittajien liiton koulutusvaliokunnan jäsen 2010-luvulla, Vuoden lentopallotoimittaja 2005 ja monien urheilumedioiden avustaja.


Vapaa toimittaja Juha Aaltonen (vas.) sai Urheilujournalismi-palkinnon esimerkillisestä urheilujournalismista. Kaihari-säätiön perustaman Kultainen Kiekko -poolin myöntämän stipendin jakoi poolikumppaneiden edustajana Marko Knuutila Kiinteistömaailma Ratinasta. Kuva: Minna Jalovaara / EMG

Urheilujournalismi-palkitut 2016-2020

2016 Jorma Pokkinen
2017 Esa Maaranen
2018 Tapani Salo
2019 Jussi Heimo
2020 Juha Aaltonen

Kaihari-säätiö jakoi 47 Kultainen Kiekko -urheilustipendiä


Lehdistötiedote 31.5.2021

Kaihari-säätiö jakoi 47 Kultainen Kiekko -urheilustipendiä, arvokisamitalistit Ida Hulkko ja Minetit palkittujen joukossa

Tampereen Sisun Minetit on kestomenestyjä joukkuevoimistelun arvokisoissa ja Kultainen Kiekko -nuorisostipendien jaossa. Kuvassa vasemmalta: Miki Shirai, Olivia Yli-Juuti, Camilla Berg, Jessica Hakala, Meeri Sukari, Ulrika Kohvakko ja Emmi Nikkil. Kuva: Anna Tanninen


Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiö palkitsi toukokuun viimeisenä päivänä yhteensä 45 nuorta pirkanmaalaista urheilijalupausta, yhden joukkueen ja yhden valmentajan Kultainen Kiekko -stipendeillä. Apurahat jakoi Tampere-talossa järjestetyssä tilaisuudessa jääkiekkolegenda ja Kaihari-säätiön uusi puheenjohtaja Raimo ”Raipe” Helminen. Kunniakirjan pokkasi 20 eri urheilulajin edustajaa 30 eri seurasta.

Kaihari-säätiö haluaa kannustaa yhdessä poolikumppaniensa kanssa Kultainen Kiekko -stipendeillä nuoria urheilijoita kohti unelmiaan, kenties joskus Tampereen Vuoden Urheilijaksi, josta uunituore tittelin voittanut uimari Ida Hulkko on mainio esimerkki, puheenjohtaja Helminen totesi.

Tuore rintauinnin EM-hopeamitalisti vastaanotti Tampereen Vuoden Urheilijana yli 60 vuotta kiertopalkintona jaossa olleen hopeamaljan ja OP Tampereen tuhannen euron stipendin lisäksi saman suuruisen Kultainen Kiekko -nuorisostipendin jo neljännen kerran. Hulkon ohella nuorisostipendien saajien joukossa oli myös toinen arvokisamitalisti. Joukkuevoimistelun EM-hopeaa Moskovassa saavuttanut Tampereen Sisun Minetit sai stipendin viidennen kerran peräkkäin vuosia jatkuneen menestyksekkään kilpailutoimintansa ansiosta.


Kultainen Kiekko -poolikumppaneista ja Kaihari-säätiöstä olivat urheilun palkitsemistilaisuudessa Tampere-talossa paikalla vasemmalta Lauri Lehtinen (Aamulehti), Marko Knuutila (Kiinteistömaailma Ratina), Tommi Lindroos (HLU), Tuomo Huhtanen (Kaihari-säätiö), Petri Lounamaa (A-Print), Ari Ruoholahti (TUL), Raimo Helminen (Kaihari-säätiö) ja Jukka Suomela (EMG). Kuva: Minna Jalovaara / EMG


A-Print, Tampere-talo ja TUL uudet poolikumppanit

Stipendienjakotilaisuudessa esiteltiin Kaihari-säätiön vuonna 2016 perustaman Kultainen Kiekko -poolin uudet yhteistyökumppanit A-Print, Tampere-talo ja Työväen Urheiluliitto TUL. Pooliin kuuluvat myös Aamulehti, Astiavuokraus Jubilee, Cardu Mobiilikortit, Decens, Event Management Group, Geniem, Hämeen Liikunta ja Urheilu, Kiinteistömaailma Ratina, OP Tampere, Tampereen kaupunki.ja UKK-instituutti

Poolikumppanit nostavat yhteistyössä Kaihari-säätiön kanssa urheilun arvoa ja arvostusta stipendeillä ja muilla palkitsemisilla. Aiemmin urheilun palkitsemiset ovat painottuneet Pirkanmaalla Hämeen Urheilugaalaan, joka on järjestetty vuosittain Tampereella. Nyt pandemian seurauksena peruuntuneen gaalan sijaan palkitsemisia järjestetään useammassa eri yhteydessä. Kaihari-säätiö jakaa tunnustuksia seuraavan kerran elokuun lopussa Kalevan Kisojen näyttävissä puitteissa Ratinan Stadionilla.

Vuoden Urheilija 2020 – Lukas Hradecký

Vuoden Urheilija 2020

Lukas Hradecký


Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija 2020 -äänestyksen voitti Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen maalivahti Lukas Hradecký. Hän sai 2 768 pistettä ja 132 ykkössijaa.

Hradecký pelasi Suomen kaikissa kuudessa Kansojen liigan ottelussa täydet minuutit ja oli maajoukkueen ehdoton tukipilari pelistä toiseen. Suomi voitti Kansojen liigan kuudesta ottelustaan neljä ja hävisi kaksi. 12 pistettä oikeuttivat kakkossijaan B-tason lohkossa 4.

Seurajoukkueessaan, Saksan Bundesliigassa pelaavassa Bayer Leverkusenissa Hradecký oli koko kuluneenkin vuoden selkeä ykkösmaalivahti. Hänen vahvan panoksensa myötä Bayer Leverkusen sijoittui Bundesliigassa kaudella 2019–2020 viidenneksi ja ylsi Saksan cupin finaaliin.

Syyskaudella 2020 Hradecký oli edelleen Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahti. Bayer Leverkusen oli sarjakärjessäkin osan syyskautta.

Lukas Hradecký on kaikkien aikojen neljäs Vuoden urheilijaksi valittu jalkapalloilija ja myös kaikkien aikojen neljäs tuon tittelin saanut joukkueurheilija. Aiemmat ovat olleet Jari Litmanen (1995), Sami Hyypiä (2001) ja Teemu Pukki (2019).

Hradecký ylsi nyt neljännen peräkkäisen kerran Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon. Äänestysmenestys on ollut nousujohteista: vuonna 2017 hän oli kymmenes, vuonna 2018 kuudes, vuosi sitten toinen ja nyt ykkönen.

Lukáš Hrádecký

Lukáš Hrádecký

Lukas Hradecký (s. 24. marraskuuta 1989, Bratislava, Tšekkoslovakia) on suomalainen jalkapalloilija, joka pelaa maalivahtina Saksan Bundesligan Bayer Leverkusenissa ja Suomen A-maajoukkuessa. Hradeckýn veljet Tomas Hradecký ja Matej Hradecký ovat myös jalkapalloilijoita.

Raimo Helmisestä säätiön uusi puheenjohtaja

Kaihari-säätiön uusi puheenjohtaja Raimo Helminen:

”KULTAINEN KIEKKO SUOMALAISEN URHEILUMENESTYKSEN KIRKKAIN SYMBOLI”

Hannu Routamaa luovutti symbolisesti puheenjohtajan nuijan seuraajalleen Raimo ”Raipe” Helmiselle toimittuaan Kaihari-säätiön puheenjohtajana kymmenen vuotta. Kuva: Mika Kanerva / EMG

Jääkiekkolegenda ja Ilves-ikoni Raimo ”Raipe” Helminen valittiin Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä kymmenen vuotta puheenjohtajan nuijaa heiluttanutta Hannu Routamaata.

-Kaihari-säätiö on onnistunut puheenjohtaja Routamaan johdolla rakentamaan Vuoden Urheilijalle kunniapalkintona Urheilugaalassa jaettavasta Kultaisesta Kiekosta suomalaisen urheilumenestyksen kirkkaimman symbolin Uno-pokaalien rinnalle, kiitteli Helminen edeltäjänsä panosta.

-Vahva brändi auttaa säätiötä kehittymään entisestään myös jatkossa sen tärkeimmässä tehtävässä nuorten urheilijalupausten kannustavana voimana. Otan nöyränä vastaan arvokasta työtä tekevän säätiön puheenjohtajuuden edellisten johtajien esimerkillisesti viitoittamalla tiellä.

Säätiön syyskokouksen alkajaisiksi palkittiin myös Tampereen Pyrintöä edustavat kuluvan vuoden Suomen mestarit Maria Huntington (7-ottelu) ja Aleksi Niemi (suunnistus) Kultainen Kiekko -stipendeillä.

Kauppaneuvos Kaiharin ja presidentti Kekkosen perintö

Tamperelainen säätiö on tullut valtakunnallisesti tunnetuksi kauppaneuvos Kaiharin ja presidentti Urho Kekkosen 1970-luvulla ikuisesti kiertäviksi kunniapalkinnoiksi luovuttamista kolmesta Kultaisesta Kiekosta, joita hallinnoivat Urheilutoimittajain Liitto, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ja Sotainvalidien Veljesliitto. Kultaisen Kiekon saavat vuosittain urheilutoimittajien valitsema Vuoden Urheilija, TUL:n Vuoden joukkue ja Sotainvalidien Veljesliiton nimeämä taho.

Kaihari-säätiön pääasiallinen tehtävä on tukea tamperelaista ja pirkanmaalaista urheilua, erityisesti nuoria lupauksia sekä yli 60-vuotiaiden tamperelaisten huoltotoimintaa. Säätiö järjestää vuosittain nuorten urheilijoiden stipendienjakotilaisuuden yhteistyössä Aamulehden kanssa. Lisäksi Kaihari-säätiö ja sen perustaman Kultainen Kiekko -poolin kumppanit ovat tärkeässä roolissa Hämeen Urheilugaalan vuotuisissa palkitsemisissa yhdessä Tampereen Urheilutoimittajien Kerhon kanssa.

Maaotteluiden ME-mies ja Leijonien pistepörssin ykkönen

Helminen kutsuttiin Kaihari-säätiön hallitukseen 2009 hänen lopetettua edellisellä kaudella aktiiviuransa jääkiekkoilijana. Helminen on pelannut enemmän maaotteluita (331) kuin kukaan muu mies maailmassa. Lisäksi hän on Leijonien kautta aikojen pistepörssin ykkönen. Pelaajana ansaittuja arvokisamitaleita ehti kertyä peräti yhdeksän.

Väistyvä puheenjohtaja Routamaa aloitti säätiön asiamiehenä jo 31 vuotta sitten. Kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin säätiön hallitukseen. Puheenjohtajana Routamaa aloitti keväällä 2010 Timo Toivosen seuraajana.

Urheilutoimittajat ovat valinneet äänestämällä Vuoden Urheilijan jo vuodesta 1947 alkaen. Kultainen Kiekko astui mukaan kuvaan 1974, jolloin sen vastaanotti pikajuoksija Riitta Salin voitettuaan 400 metrin EM-kultaa Roomassa ME-ajalla 50,14.

Viimeiset 12 vuotta Kaihari-säätiön edustaja on luovuttanut Kultaisen Kiekon yhdessä Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtajan kanssa Vuoden Urheilijalle Urheilugaalan loppuhuipentumana.

Teksti:

Jukka Suomela