Painilegenda Pertti Ukkola jakoi nuorille lupauksille Kaihari-säätiön stipendejä

Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiö palkitsi yhteensä 38 nuorta pirkanmaalaista urheilijalupausta sekä yhden joukkueen ja yhden valmentajan Kultainen Kiekko -stipendeillä. Apurahat säätiön puolesta Tampere-talossa jakanut painilegenda Pertti Ukkola voitti olympiakultaa 1976. Samana vuonna alkoi Kaihari-säätiön pitkä perinne nuorten kannustamisesta stipendeillä.

Ukkola edusti Kaihari-säätiötä myös tammikuun Urheilugaalassa, missä hän sai kunnian myöntää säätiön Kultaisen Kiekon tunnustuksena Vuoden 2021 urheilijaksi valitulle uinnin olympiapronssimitalisti Matti Mattssonille. Ukkola on itsekin vastaanottanut Kultaisen Kiekon Vuoden urheilijana 1977, kun hän saavutti olympiavoittonsa jatkeeksi seuraavana vuonna sekä EM- että MM-kultaa.

”Nostan hattua pitkäkestoiselle kannustamiselle”

Tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutunut näiden kunniatehtävien myötä. Nostan hattua Kaihari-säätiölle nuorten pitkäkestoisesta kannustamisesta, joka on nyt pandemia-aikana erityisen tärkeää, kiitteli painivalmentajana Tampereella toimiva Ukkola.

Stipendinsaajien laaja lajikirjo osoittaa, että Pirkanmaalla on tarjolla poikkeuksellisen monipuolinen mahdollisuus harrastaa urheilua huipputasolla. Palkittujen joukossa oli ilahduttavasti myös kaksi painijaa, totesi 71-vuotias konkari.

Painin lisäksi nuoret palkitut edustivat 22 eri lajia 19 eri seurasta kuudesta kaupungista ja yhdestä kunnasta. Tilaisuutta juhlistivat Ukkolan ohella myös Tampereen apulaispormestari Matti Helimo sekä Hämeen Liikunnan ja Urheilun HLU:n aluejohtaja Ari Koskinen nuoria urheilijoita kannustavilla puheenvuoroillaan.

Aamulehti striimaa Hämeen Urheilugaalan suorana

Palkitsemiset jatkuvat perjantaina Hämeen Urheilugaalassa, joka järjestetään niin ikään Tampere-talossa. Aamulehti striimaa iltajuhlan suorana lähetyksenä klo 19 alkaen yhteistyössä suoratoistopalveluihin erikoistuneen Rockway Oy:n kanssa. Lähetys on katsottavissa Aamulehden alustalla osoitteessa aamulehti.fi/live.

Uutena yrityksenä Kaihari-säätiön Kultainen Kiekko -pooliin liittyneen Rockwayn lisäksi pooliin kuuluvat myös edellä mainitut Aamulehti, HLU, Tampereen kaupunki ja Tampere talo sekö lisäksi A-Print, Cardu-mobiilikortti, Decens, Event Management Group, Geniem, Jubilee-astiavuokraus, Kiinteistömaailma Ratina, OP Tampere, Työväen Urheiluliitto TUL ja UKK-instituutti.

Jukka Suomela
Lisätietoja: kultainenkiekko.fi