Ajankohtaista

Vuoden Urheilija Iivo Niskanen sai toistamiseen Kultaisen Kiekon

Vuoden Urheilija Iivo Niskanen sai toistamiseen Kultaisen Kiekon

Urheilutoimittajain Liiton Vuoden Urheilija -äänestyksen voitti vuonna 2017 Lahden kotikisoissa 15 kilometrin perinteisellä hiihtomatkalla MM-kultaa voittanut maastohiihtäjä Iivo Niskanensaaden 4 313 ääntä. Niskanen saavutti myös eniten ykkössijoja, 266. Vuoden Urheilija -äänestyksessä viiden parhaan joukkoon sijoittuivat myös tennispelaaja Henri Kontinen 3 528 pisteellä (127 ykkössijaa), koripalloilija Lauri Markkanen 3 202 pisteellä (67), maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski 1 900 pisteellä (2) ja F1-kuljettaja Valtteri Bottas 1 733 pisteellä (6). Vuoden 2016 Vuoden Urheilija, yleisurheilija Leo-Pekka Tähti, oli äänestyksen kuudes 1 525 pisteellä (11).


Kauppaneuvos Kalle Kaiharin pojanpoika Ray Kaihari palkitsi Vuoden Urheilijaksi 2017 valitun Iivo Niskasen Kultaisella Kiekolla. Mukana palkitsemassa myös Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtaja Kalle Virtapohja. Kuva: Jimi Österberg / EMG


Nimekästä joukkoa juhlimassa Urheilugaalan lavalla: Pekka Vasala (vas.), Kultainen Kiekko ja Iivo Niskanen, Jani Tanskanen, Tommi Mäkinen sekä Jari Mönkkönen. Kuva: Matias Kolppo / EMG


Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiö ja Kultainen Kiekko -pooli oli hienosti edustettuna Suomen Urheilugaalassa. Kuvassa vasemmalta Jukka Suomela, Kultainen Kiekko -poolin asiamies, Kari Lepistö, säätiön hallitus, Timo Toivonen, säätiön hallitus, Hannu Routamaa, säätiön puheenjohtaja, Ray Kaihari, säätiön varapuheenjohtaja, Tuomo Huhtanen, säätiön asiamies, Tuomas Kumpula, Geniemin toimitusjohtaja, poolin kumppani ja Risto Pasanen Gredin toimitusjohtaja, poolin kumppani. Kuva: Suvi Suovaara / EMG


Marjo ja Ray Kaihari. Kuva: Suvi Suovaara / EMG


Vuoden Urheilijaksi valittu Iivo Niskanen (oik.) palkittiin Kultaisella Kiekolla ja Uno-pokaalilla. Hänen valmentajansa Olli Ohtonen sai Vuoden Valmentajana myös Uno-pokaalin. Kuva: Matias Kolppo / EMG

Nuorten urheilijoiden stipendit 2018 haettavissa

Nuorten urheilijoiden stipendit 2018 haettavissa


Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön nuorten urheilijoiden stipendit 2017 ovat haettavissa 6.11. – 17.12.2017.

Stipendejä voivat hakea Tampereen tai lähikuntien urheiluseurat omille menestyneille nuorille urheilijoilleen (16 – 23-v). Perusteena stipendin myöntämiselle käytetään kansallista tai kansainvälistä urheilumenestystä.

Stipendihakemukset lähetetään sähköisesti osoitteesta www.kultainenkiekko.fi/ > nuoriso > stipendihaku (https://kultainenkiekko.fi/hakeminen)

Hakemusten tulee olla perillä Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiössä viimeistään 17.12.2017. Päätöksistä ilmoitetaan stipendin saajille tammikuun alussa 2018. Stipendit jaetaan 2.2.2018 Hämeen Urheilugaalan yhteydessä.

Lisätiedot: www.kultainenkiekko.fi/ tai säätiön asiamies tuomo.huhtanen@gmail.com.

KAUPPANEUVOS KALLE KAIHARIN TUKISÄÄTIÖ

TUL:n vuoden joukkue 2016

TUL:n vuoden joukkue 2016

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry juhli 98. vuosipäiväänsä Helsingissä torstaina 26.1.2017. Paikalle oli saapunut valtakunnan urheilujohtoa, yhteiskunnallisia vaikuttajia ja Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön edustajat, jotka osallistuivat palkintojenjakoon. TUL:n vuoden joukkueena 2016 palkittiin Kalle Kaihari-säätiön Kultaisella kiekolla koripallon naisten SM-hopeaa voittanut Hyvinkään Ponteva.

Aiemmat TUL:n vuoden joukkueet >>

Patrik Laine ehdolla Läpimurto-palkintoluokassa

14.12.2016

Kymmenes Urheilugaala paljasti ehdokkaat viidessä palkintoluokassa

”UPEITA URHEILUN SANKAREITA”

Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen suurtapahtuma, tammikuun 17. päivänä järjestettävä Urheilugaala julkisti keskiviikkona (14.12.) ehdokkaansa viidessä eri palkintoluokassa. Lisäksi paljastettiin kärkikymmenikkö Sykähdyttävin urheiluhetki 2016 -yleisöäänestykseen, jonka voittaja ratkeaa Urheilugaalan iltajuhlan yhtenä huipentumana Hartwall Arenalla Helsingissä.

-Kun katsoo palkintolautakunnan valitsemia nimiä esimerkiksi Läpimurto- ja Esikuva-palkintoluokkiin, voi vain todeta, että kyllä meillä on Suomessa upeita urheilun sankareita, ihasteli Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja julkistamistilaisuudessa Hotelli Kämpin Kansallissalissa.

Jääkiekkosensaatio Patrik Laine sai itseoikeutettuna Läpimurto-ehdokkaana rinnalleen 213-senttisen koripallolupauksen Lauri Markkasen, seipään 20-vuotiaiden maailmanennätyksen hypänneen Wilma Murron ja pöytätenniksessä olympia- ja EM-kisoissa suomalaishistoriaa tehneen Benedek Oláhin.

Esikuva-tittelin pääsee kymmenennessä juhlagaalassa pokkaamaan joko koripallomaajoukkueen eli Susijengin tyylikäs kapteeni Shawn Huff, sinnikäs paralympiatriathlonisti Liisa Lilja, sankan fanijoukon keräännyt aituri Oskari Mörö tai lumilautaikoni Enni Rukajärvi. Aktiiviurheilijat loistivat julkistamistilaisuudessa poissaolollaan, mutta lähettivät kukin tahoiltaan maailmalta kiitokset ja terveiset.

-Olen tosi kiitollinen ja otettu ehdokkuudestani. Minusta on tärkeää yrittää olla esimerkkinä varsinkin nuorille. Itse olen aina katsonut ylöspäin sellaisia urheilijoita, jotka uskaltavat tehdä omaa juttuaan ja olla oma itsensä, viestitti Rukajärvi harjoitusten lomassa Copper Mountainin kisarinteiltä Yhdysvalloista.

Läpimurto ja Esikuva-palkintoluokkien lisäksi keskiviikkona julkistettiin ehdokkaat Urheilukulttuuriteko, Urheilumarkkinointiteko ja Vuoden urheiluseura -palkintoluokissa jo aiemmin julkistetun Urheilujournalismi-palkintoluokan ehdokkaiden jatkeeksi. Edellä mainittujen palkintokategorioiden voittajat ratkeavat eri yhteiskunta-alojen vaikuttajista kootun yli satapäisen Suuren raadin äänestyksessä. Urheilutoimittajien ammattikunta valitsee puolestaan Vuoden Urheilijan, Vuoden Valmentajan, Vuoden Joukkueen ja Vuoden Nuoren Urheilijan.

Urheilugaala jakaa kunniaa myös erikoispalkintoluokissa. Uno-pokaali ojennetaan vuosittain mm. Elämänurasta ja Urheilu-urasta. Urheilumuseon nimeämä Suomen urheilun Hall of Fame -toimikunta julkistaa niin ikään Urheilugaalassa vuotuiset valintansa kunniagalleriaan legendoista, joilla on ollut poikkeuksellinen merkitys Suomen urheilun historiassa.

Sokerina pohjalla kuunnellaan kansan ääntä, kun julkistetaan Sykähdyttävin urheiluhetki 2016. Pudotuspelin ensimmäisessä vaiheessa lähes 30 ehdokkaan joukosta semifinaalivaiheeseen selviytyi kymmenen eniten ääniä saanutta hetkeä. Yleisöäänestyksen toinen vaihe käynnistyi keskiviikkona (14.12.). Vaihtoehdot löytyvät Urheilugaalan sivustolta: urheilugaala.fi

”EHDOKKUUS KUNNIANOSOITUS OLLI MÄELLE”

Urheilukulttuuriteko-ehdokkaina ovat kansainvälisesti palkittu Hymyilevä mies -elokuva nyrkkeilijä Olli Mäestä, yhdeksän valokuvaajan toteuttama kirja Matsipäivä – Suomifutista valokuvina ja kouluille suunnattu Para School Day -kiertue vammaisurheilun arvon ja arvostuksen nostamiseksi. Palkintoluokan voittaja saa Uno-pokaalin ohella Urheiluopistosäätiön erikoisstipendin.

-Urheilugaalan myöntämä ehdokkuus on kunnianosoitus paitsi elokuvalle niin myös Olli Mäelle, kiitteli pääosaa varten yli neljä vuotta nyrkkeilyharjoituksissa valmistautunut näyttelijä Jarkko Lahti julkistamistilaisuudessa.

Urheilumarkkinointiteko-kandidaateiksi palkintolautakunta valitsi 42 000 katsojaa houkutelleen Imatranajo revival -kisatapahtuman, jääkiekon nuorten MM-kisojen poikkeuksellisen onnistuneen markkinointikokonaisuuden ja 22 eri lajin yhteisenä ponnistuksena syntyneen riemastuttavan SM-viikko -tapahtuman.

Vuoden urheiluseura -palkintoluokassa finalisteiksi ovat selvinneet HVS-Tennis, Maaselän Latu, Raision Jumpparit, Salon Palloilijat ja Vantaan Jalkapalloseura. Kaikki viisi seuraa saavat Alkon tuhannen euron stipendin. Lisäksi voittaja palkitaan Urheilugaalassa komealla 10 000 euron apurahalla.

Jo aiemmin julkistetut Urheilujournalismi-ehdokkaat Minna Kallasvuo (Pohjalainen), Juha Luotola (Satakunnan Kansa), Kai Nevala (Kaleva) ja Elina Paasonen (Aamulehti) palkittiin niin ikään jo ehdokasvaiheessa 500 euron Kultainen kiekko -stipendeillä lahjoittajina Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiö ja Kultainen kiekko -poolin kumppanit.

Jukka Suomela



Ilveksen ja Tapparan kautta maailman maineeseen matkannut Patrik Laine on yksi Urheilugaalan 2017 Läpimurto-palkintoluokan ehdokkaista. Kuva: Suvi Suovaara / EMG



Aamulehden urheilutoimituksen esimies Elina Paasonen sai kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön ja Kultainen kiekko -poolin kumppaneiden lahjoittaman Kultainen kiekko -stipendin jo Urheilutoimittajain Liiton 85-vuotisjuhlassa marraskuussa. Kuva: Suvi Suovaara / EMG


Minna Kallasvuo ja Kai Nevala saivat Kultainen kiekko -stipendit

14.12.2016

Minna Kallasvuo ja Kai Nevala saivat Kultainen kiekko -stipendit


Minna Kallasvuo (Pohjalainen) ja Kai Nevala (Kaleva) saivat Kultainen kiekko -stipendit Urheilugaalan ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa. Aamulehden Elina Paasonen palkittiin stipendillä jo aiemmin. Juha Luotola (Satakunnan Kansa) saa oman stipendinsä myöhemmin. Kuva: Suvi Suovaara / EMG


Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön hallituksen jäsen Kirre Palmi (oik) jakoi Minna Kallasvuolle (Pohjalainen) ja Kai Nevalalle (Kaleva) Kultainen kiekko -stipendit yhdessä Urheilugaalan edustajan Jukka Suomelan (vas) kanssa. Kuva: Suvi Suovaara / EMG

TUL:n vuoden joukkue 2015

Suomen Työväen Urheiluliitto palkitsi tiistaina 26.1.2016 perinteisellä TUL:n päivän vastaanotolla Kultainen kiekko -palkinnolla TUL:n vuoden joukkueeksi valitun Palloseura Kemi Kingsin. Jalkapallojoukkue PS Kemi sijoittui Miesten Ykkösessä ensimmäiseksi nousten kaudeksi 2016 Veikkausliigaan. Edellisen kerran Kemissä on nähty miesten pääsarjatason jalkapalloa vuonna 1989.

PUHALLUSKUKKA 2016 jaettu

PUHALLUSKUKKA 2016

Aila Tamminen palkittiin elämäntyöstä

Varalan Urheiluopiston pitkäaikainen rehtori ja Tampereen Naisvoimistelijoiden kunniapuheenjohtaja Aila Tamminen palkittiin 22.1.2016 Hämeen Sporttigaalassa Tampereen Komediateatterissa elämäntyöstään urheilun hyväksi. Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön lahjoittaman Puhalluskukka-palkinnon ja apurahan luovuttivat Tammiselle Suomen Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja ja Kaiharin Tukisäätiön hallituksen jäsen Raimo Helminen. Kaihari-säätiötä gaalassa edustivat myös säätiön puheenjohtaja Hannu Routamaa ja asiamies Tuomo Huhtanen.

Kuvat: Jukka Suomela / EMG