Vuoden urheilija 2005: Janne Ahonen

Mäkihyppy

Janne Ahonen (s. 11.5.1977 Lahti) on mäkihypyn kaksinkertainen maailmanmestari henkilökohtaisessa kilpailussa (Trondheim 1997 normaalimäki ja Oberstdorf 2005 suurmäki). Joukkuekultaa hän on voittanut kolme kertaa (Thunder Bay 1995, Trondheim 1997 ja Val di Fiemme 2003). MM-hopeaa Ahosella on kaikkiaan kolme joukkuekilpailuista ja kaksi henkilökohtaista pronssia. Lentomäestä hänellä on viisi MM-hopeaa ja kaksi pronssia.
Ahosella on kaksi maailmancupin voittoa (2004, 2005). Ahosella on osakilpailuvoittoja yhteensä 36 kappaletta sekä eniten palkintokorokesijoja (108). Ahonen on kerännyt eniten cupin pisteitä kautta aikojen eli 15 529 pistettä. Hän on ainoa viisinkertainen Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja (1998–99, 2002–03, 2004–05, 2005–06 ja 2007–08).
Henkilökohtaista olympiamitalia hän ei ole urallaan saavuttanut, mutta kaksi kertaa joukkuekilpailun hopeaa (Salt Lake City 2002 ja Torino 2006).

Vuoden urheilija vuosina: 2005

Takaisin