Vuoden urheilija 1992: Toni Nieminen

Mäkihyppy

Toni Nieminen (s. 31.5.1975 Lahti) voitti vain 16-vuotiaana vuonna 1992 Albertvillen talviolympialaisissa mäkihypyn suurmäen kultaa. Hän voitti myös kullan joukkuekisassa ja pronssin normaalimäessä. Samana vuonna hän voitti myös sekä Keski-Euroopan mäkiviikon että maailmancupin kokonaiskilpailut. Nieminen on myös edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkiviikon kokonaiskilpailun voittoon yltänyt hyppääjä. Myöhemmin Niemisen parhaaksi sijoitukseksi jäi Falunin 1993 MM-kisojen 5.tila. Vuonna 1994 Nieminen ylitti ensimmäisenä mäkihyppääjänä Planican lentomäessä 200 metrin haamurajan 203 metrin hypyllä.

Vuoden urheilija vuosina: 1992

Takaisin