Vuoden urheilija 1988: Matti Nykänen

Mäkihyppy

Matti Nykänen (s. 17.71963 Jyväskylä, sukunimi Paanala 1996–1998) voitti urallaan viisi olympiamitalia, joista neljä kultamitalia (kolme henkilökohtaista ja yksi joukkuekulta) sekä yhden hopean. Talviolympialaisissa 1984 Sarajevossa tuli kultaa suurmäessä (P90) ja hopeaa (P70), 1988 Calgaryssa Nykänen voitti ensimmäisenä olympiakisojen historiassa sekä suur- että normaalimäen kilpailut ja kultaa olympiakisojen historian ensimmäisessä mäkihypyn joukkuekilpailussa. Matti Nykänen oli kolmella kultamitalillaan Calgaryn talvikisojen menestyksekkäin urheilija.
Ensimmäisen aikuisten maailmanmestaruutensa Nykänen voitti Oslossa 1982 suurmäen kilpailusta. MM-tasolla Nykänen voitti kaikkiaan kuusi kultaa, kaksi hopeaa ja kuusi pronssia.
14 maailmanmestaruusmitalin ja 22 Suomen mestaruusmitalin (13 kultamitalia) lisäksi Nykänen on voittanut mäkihypyn maailmancupin neljästi, ja osakilpailuvoittoja hänellä on 46. Keski-Euroopan mäkiviikon hän voitti kahdesti (1982–1983 ja 1987–1988). Lentomäen ME:n 191 m Nykänen hyppäsi Planicassa 1985. Se rikottiin 1987 samassa mäessä.
Vuonna 2013 hänet palkittiin Suomen Urheilugaalassa elämänurastaan mäkihypyn parissa.

Vuoden urheilija vuosina: 1985, 1988

Takaisin